Lihan ympäristövaikutukset ja ilmasto
Lihantuotannolla on ympäristövaikutuksia, jotka liittyvät erityisesti ilmastonmuutokseen, maankäyttöön sekä ravinteiden kiertoon. Vaikutukset vaihtelevat merkittävästi eri tuotantotapojen, eläinlajien ja alueellisten olosuhteiden mukaan, minkä vuoksi niitä tarkastellaan yhä useammin kokonaisuutena yksittäisten tekijöiden sijaan.
Suomessa lihantuotanto perustuu pitkälti paikallisiin resursseihin, kuten nurmiviljelyyn, sekä tuotantotapoihin, joita kehitetään jatkuvasti ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Samalla pyritään turvaamaan kotimainen ruoantuotanto ja sen edellytykset myös tulevaisuudessa.
Mitä ympäristövaikutuksia lihantuotannolla on?
Lihantuotanto on osa maatalouden ilmastovaikutuksia, ja sen merkitys vaihtelee tarkastelutavasta riippuen. Suomessa maatalouden osuus kasvihuonekaasupäästöistä on noin 10–15 prosenttia, ja tästä eläintuotannon osuus muodostuu pääosin märehtijöiden metaanipäästöistä sekä lannasta syntyvistä päästöistä.
Päästöjen määrään vaikuttavat monet tekijät, kuten eläinten ruokinta, tuotannon tehokkuus, jalostus sekä paikalliset luonnonolosuhteet. Suomessa tuotanto perustuu pitkälti nurmeen ja sivuvirtojen hyödyntämiseen, mikä vaikuttaa kokonaisuuteen eri tavoin kuin monissa muissa maissa.
llmastovaikutuksia tarkastellaan yhä useammin koko ruokajärjestelmän näkökulmasta. Tällöin huomioidaan paitsi tuotanto myös kulutus, ravitsemus sekä ruokahävikin merkitys. Kokonaiskuva muodostuu useista tekijöistä, eikä yksittäinen tuote ratkaise vaikutuksia yksinään.
Märehtijöiden rooli ja vaikutukset ympäristöön
Lihantuotannon ympäristövaikutukset muodostuvat useiden toisiinsa kytkeytyvien tekijöiden kokonaisuudesta. Keskeisimpiä näistä ovat kasvihuonekaasupäästöt, maankäyttö sekä ravinteiden kierto. Näiden vaikutusten merkitys vaihtelee tuotantotavan ja paikallisten olosuhteiden mukaan, minkä vuoksi yksinkertaisia yleistyksiä on vaikea tehdä.
Kasvihuonekaasupäästöjä syntyy erityisesti märehtijöiden ruoansulatuksessa muodostuvasta metaanista sekä lannan käsittelystä ja lannoituksesta syntyvästä dityppioksidista. Lisäksi tuotantoketjussa syntyy hiilidioksidipäästöjä esimerkiksi energiankäytön kautta. Suomessa maatalouden osuus kokonaispäästöistä on noin kymmenesosa, ja tästä vain osa liittyy eläintuotantoon.
Maankäytön näkökulmasta eläintuotanto kytkeytyy vahvasti rehuntuotantoon. Suomessa suuri osa peltoalasta on nurmiviljelyssä, mikä sopii pohjoisiin olosuhteisiin ja tukee maaperän rakennetta. Nurmiviljely ja laidunnus voivat myös edistää luonnon monimuotoisuutta erityisesti perinneympäristöissä.
Ravinteiden, kuten typen ja fosforin, hallinta on keskeistä vesistöjen suojelun kannalta. Suomessa ravinteiden kiertoa kehitetään jatkuvasti, jotta ravinteet saadaan hyödynnettyä tehokkaasti viljelyssä ja niiden päätyminen vesistöihin voidaan minimoida.
Märehtijöiden ympäristöhyötyjä
Eläintuotannolla voi olla myös myönteisiä ympäristövaikutuksia, kun tuotanto toteutetaan paikallisiin olosuhteisiin sopivalla tavalla. Laiduntavat eläimet ylläpitävät perinneympäristöjä ja edistävät luonnon monimuotoisuutta, mikä on tärkeää monille kasvi- ja eläinlajeille. Lisäksi nurmiviljely sitoo hiiltä maaperään ja parantaa maan rakennetta. Lanta toimii arvokkaana ravinteena kasveille, jolloin ravinteet pysyvät kierrossa eikä tarvetta keinolannoitteille synny samassa määrin. Monivuotiset nurmet tukevat myös maaperän elinvoimaisuutta ja eroosion ehkäisyä.
Märehtijöiden rooli ruokajärjestelmässä
Märehtijät, kuten naudat ja lampaat, pystyvät hyödyntämään ravinnokseen sellaista kasvimassaa, jota ihminen ei voi käyttää suoraan ravinnoksi. Ne muuttavat nurmen ja muun karkearehun ravinteikkaaksi ruoaksi.
- Eivät kilpaile suoraan ihmisen ravinnosta
- Hyödyntävät peltoja, jotka eivät sovellu viljan viljelyyn
- Ovat tärkeä osa viljelykiertoa
Märehtijöiden ympäristöhyötyjä
Oikein toteutettuna eläintuotannolla voi olla myös myönteisiä vaikutuksia ympäristöön.
- Laidunnus ylläpitää perinnebiotooppeja ja lajikirjoa
- Nurmiviljely sitoo hiiltä maaperään
- Lanta toimii arvokkaana ravinteena kasveille
- Monivuotiset nurmet tukevat maaperän hyvinvointia
Suomen maatalouden ilmastotavoitteet
Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi lokakuussa 2018 raportin maapallon lämpenemisen rajoittamisesta 1,5 asteeseen. Se tuo haasteita maataloustuotannolle ja kasvavan väestön ruokkimiseen. Tarvitaan muutosta kohti ruokaa, joka aiheuttaa vähemmän päästöjä, tuotannon tehostamista, joka helpottaa maankäyttötarvetta sekä toimenpiteitä ruokahävikin vähentämiseksi globaalilla ja lokaalilla tasolla. Tärkeää on pitää huolta hiilihieluista sekä sitoa hiiltä maaperään.
Maatalouden ilmasto-ohjelman tärkeimmät toimenpiteet
- Hiilen sitominen maaperään
- Ympäristönhoitonurmet, peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys, säätösala-ojitus ja -kastelu, ravinteiden orgaanisen aineen kierrättäminen, orgaanisen katteen käyttö, tilatason neuvonta, uudet maatalous- ja metsämaan hoitomenetelmät, SITRAn Carbon Action -hanke ja useita EU-hankkeita
- Turvemaiden käyttöön liittyvät toimet
- Rajoitetaan pellon raivausta, ympäristönhoitonurmet, säätösalaojitus
- Kasvinjalostus
- Kasvin- ja eläinterveys ja haitallisten vieraslajien leviämisen estäminen
- Lannankäsittely ja typpilannoituksen tarkentaminen
- Energiatehokkuus sekä uusiutuvan energian tuotanto ja kulutus
- Ruokahävikin vähentäminen koko ruokajärjestelmässä
- Tiekartta ruokahävikin vähentämiseksi, selvityksiä ja työkaluja ruokahävikin mittaamiseen ja arviointiin, elintarvikealan materiaalitehokkuuden sitoumus hävikin vähentämiseksi, kiertotalous
- Ruokavaliomuutokset kasvispainotteisempaan suuntaan
Tulevat tavoitteet
- Pariisin ilmastosopimus
- EU:n taakanjako- ja LULUCF* -asetukset, tavoitteet vuoteen 2030
- Kansallinen energia- ja ilmastostrategia (2016) vuoteen 2030
- Ilmastolaki (2015) -> keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma
*= Land Use, Land Use Change and Forestry
Yhdistetty maito- ja lihaketju vähentää päästöjä
Naudanlihantuotanto aiheuttaa ruoantuotannon suurimmat ympäristöhaitat. Nauta on eläimenä samanlainen kaikkialla maailmassa. Nautojen ilmastokuormittavuudessa olennaista on se, mitä eläimet syövät, kuinka kestävällä tehokkuudella rehut tuotetaan ja kuinka pitkään eläimiä kasvatetaan.
Yhdistetty maidon- ja lihantuotanto tuottaa noin kolmanneksen vähemmän päästöjä kuin pelkkä pihvikarjan kasvatus. Suomalaisen naudanlihan ympäristöhaitat ovat ulkomaista naudanlihaa pienemmät, sillä meillä yli 80 prosenttia naudanlihasta saadaan maitorotuisista lehmistä. Kahden eri tuotantotavan yhdistäminen on ympäristön kannalta tehokkaampaa. Ympäristötehokkuutta lisää suomalaisen naudan ruokinta karkearehulla: kesällä laidunta tai nurmirehua ja talvella säilörehua (ns. AIV-rehua) tai kuivaheinää.
Maitorotuisten nautojen päästöt ovat noin 20-30 kg CO2 ekv ja liharotuisten 35-50 kg CO2 ekv. Maitorotuisten nautojen ilmastopäästöt ovat noin kolmanneksen pienemmät kuin liharotuisilla naudoilla. Kun kotimaista naudanlihantuotantoa (maito- ja liharotuiset) verrataan muihin maihin, päästömäärissä ei ole merkittäviä eroja. Aitoja ympäristöetuja sen sijaan on lukuisia, ks. kuva.
Naudan aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt ovat Luonnonvarakeskuksen laskelmien mukaan noin kolme prosenttia Suomen kokonaispäästöistä. Hiilidioksidipäästöjä voidaan pienentää edelleen vähentämällä lannan varastointia ja tehostamalla käyttöä sekä tarkentamalla eläinten ruokintaa. Eläinten jalostus parantaa resurssitehokkuuttaa ja vähentää siten päästöjä.

Lähde: Luonnonvarakeskus Luken johtava tutkija Perttu Virkajärven esitys 09052019
Nurmi - rehua ja hiilensidontaa
Nurmi on hyvä tapa tuottaa ruokaa alueilla, jotka eivät muuten sovellu ruuantuotantoon. Suomessa on paljon nurmea, mikä on tärkeää erityisesti naudanlihantuotannolle. Lehmä pystyy märehtijänä muuttamaan muille kelpaamattoman nurmirehun arvokkaiksi eläintuotteiksi. Nurmilaitumet ja nurmirehuntuotanto sitovat hyvin hiilidioksidia ja hiiltä maaperään. Nurmen hiilensidontakykyyn vaikuttaa maaperä. Kivennäismaiden nurmipellot toimivat hiilinieluina. Osa pelloistamme on kuitenkin eloperäisiä turvemaita, jotka itsessään ovat päästöjen lähteitä.
Kivennäismailla olevien nurmipeltojen hiilidensidontakykyä voidaan kasvattaa hyvällä hoidolla.Hiilensidonnassa nurmen juuristo toimii tehokkaana maanalaisena "imurina". Maan sisällä taphtuva hiilensidonta on merkityksellistä, sillä se hidastaa maaperän hiilivarantojen vähenemistä. Hiilensidonnan tehoa lisää myös se, maa pidetään kasvipeitteisenä viljelykohtaiset erityisvaatimukset huomioiden. Kasvipeitteisyys vähentää maan orgaanisen aineen hajoamista ja edelleen hiilidioksidipäästöjä. Naudalle tärkeää nurmea ei kynnetä syksyisin auki, mikä tehostaa hiilen sitoutumista maaperään. Nurmet toimivat tärkeänä hiilinieluna metsien ohella.
Nurmi on hyvä hiilensitoja, sillä
-
Nurmi hyödyntää tehokkaasti koko kasvukauden yhteyttämiseen
-
Sen laaja juuristo on tehokas maanalaisena hiilen sitojana
-
Maata muokataan nurmiviljelyssä vähemmän verrattuna muiden kasvilajien viljelyyn
Ympärivuotinen kasvipeitteisyys on tärkeä keino torjua eroosiota ja parantaa maan rakennetta.Ympärivuotiset nurmilaitumet myös ehkäisevät ja hidastavat ravinnevalumia vesistöihin ja vähentävät niiden rehevöitymistä ja happamoitumista tehokkaammin kuin yksivuotisten viljakasvien viljely. Samalla muuhun elintarviketuotantoon huonosti soveltuvat maaperä saadaan hyötykäyttöön, sillä valtaosa Suomen viljelykelpoisesta pinta-alasta soveltuu lähinnä nurmi- ja rehukasvien viljelyyn. Nurmilla laiduntava karja pitää lisäksi yllä suomalaista perinnemaisemaa.
Tavoitteena rehun valkuaisomavaraisuus
Eläinten rehustuksessa suositaan nurmen ohella kotimaista viljaa (vehnää, ohraa ja kauraa) ja elintarviketeollisuuden sivutuotteita. Lisäksi tarvitaan täydennysvalkuaista.Täydennysvalkuaisen saa helpoiten soijasta, sillä soijan valkuainen sisältää kaikki eläimille välttämättömät aminohapot. Soijaa käytetään täydennysvalkuaisena sikojen ja broilereiden rehussa ja sen osuus rehustuksesta on 5-16 prosenttia. Osa sikatiloista on luopunut soijan käytöstä kokonaan. Valtaosa Suomessa käytetystä soijasta on vastuullista, sertifioitua soijaa. Märehtijäketjussa soijaa saatetaan käyttää vasikoiden rehuissa. Naudoille soijaa ei Suomessa syötetä lainkaan.
Soijan tuotannossa on omat haasteensa ja sen käyttöä korvataan entistä enemmän muilla valkuaislähteillä. Täydennysvalkuaista saadaan soijan ohella kotimaisesta herneestä, pavuista sekä muista valkuais- ja öljykasveista sekä elintarviketeollisuuden sivuvirroista. Kotimaisten valkuaiskasvien viljely on lisääntynyt, mutta niitä ei viljellä vielä riittävästi. Soijan viljely tulee olemaan hankalaa Suomessa tulevaisuudessakin ilmaston lämpenemisestä huolimatta. Lyhyen päivän kasvina soija tarvitsee pitkiä öitä. Tavoitteena on, että Suomen kasviproteiinivarat saadaan riittäviksi muilla kasveilla ja soijan käytöstä voidaan vähitellen luopua kokonaan.
Suomessa on runsaat vesivarat
Lihantuotantoon tarvitaan paljon vettä. Suomessa on runsaat vesivarat. Sadanta ylittää haihdunnan, meillä on runsaat makean veden varat ja muodostuu pohjavettä. Suomessa kulutetaan kaksi prosenttia pohjavedestä eli uusiutuvista makean veden varoista, kun vesikriisialueilla saatetaan olla lähellä sataa prosenttia. On kestävää tuottaa lihaa siellä, missä vettä on luonnostaan paljon.
Elintarvikkeen kasvatukseen, tuotantoon ja jalostukseen käytetty vesi on virtuaalivettä. Laskennalliseti virtuaalivesi on vesimäärä, jonka yhden tuotekikon valmistaminen vaatii. Esimerkiksi yksi pihvikilo vaatii vettä 15 000 litraa. Yhteen juustokiloon tarvitaan vettä 3 000 litraa. Kilo soijapapuja vaatii kasvaakseen 1 000 - 8 000 litraa vettä kasvuolosuhteiden ja kasvatusmenetelmien mukaan. Vesijalanjäljellä voidaan mitata, kuinka esimerkiksi henkilö tai valtio kuluttaa vesivaroja kaikkien kuluttamiensa hyödykkeiden myötä.
Lihateollisuudessa tehdään töitä ilmaston hyväksi
Suomalaisissa elintarvikeyrityksissä tehdään töitä ympäristön hyväksi tuotantoprosessin kaikissa vaiheissa. Ala tuottaa vain vähän suoria ilmastopäästöjä. Suurin ilmastovaikutus tulee yritysten käyttämästä raaka-aineesta ja energiasta. Varsinaisessa tuotteiden valmistuksessa syntyy vain noin kymmenesosa kaikista päästöistä. Päästöjen vähentämisessä lihayritykset panostavat energiatehokkuuden lisäämisen hyödyntämällä esimerkiksi aurinkosähköä. Muita tärkeitä ilmastotoimia ovat muun muassa materiaalitehokkuus sekä jätteiden käsittely, kierrätys ja hyötykäyttö sekä veden ja jäteveden määriin. Materiaalitehokkuus on tärkeä osa kiertotaloutta. Lihayrityksissä materiaalitehokkuudella tarkoitetaan esimerkiksi koko eläinruhon ja sen osien hyödyntämistä, pakkausten ja pakkausmateriaalien kehittämistä sekä ruokajätteen minimoimista. Suomalainen lihantuotanto on pääosin sopimustuotantoa, jossa kysyntä ja tarjonta kohtaavat mahdollisimman hyvin ja hävikki pienenee.
Valitse harkiten, valitse suomalaista
Valtaosa, 96 prosenttia suomalaisista syö lihaa jossain muodossa (Lihan kulutusta ohjaavat tekijät 2019, Kantar TNS Agri Oy). On tärkeää arvioida ruokavalion kokonaisvaikutusta ja valita liha harkiten. Yhä useampi kuluttaja arvostaa suomalaista ruokaa. Vaikka runsaasti eläinperäisiä tuotteita sisältävät ateriat kuormittavat ympäristöä kasviperäisiä tuotteita enemmän, ravitsemussuosituksen mukaan koostetussa ruokavaliossa liha on yksi osa monipuolista kokonaisuutta. Kun syö lihaa, suosituksen mukainen määrä suomalaista lihaa on hyvä valinta.
Lisätietoa:
Luonnonvarakeskus Luke
Suomen ympäristökeskus
WWF Suomi