Lihan ympäristövaikutukset ja ilmasto

Lihantuotannolla on ympäristövaikutuksia, jotka liittyvät erityisesti ilmastonmuutokseen, maankäyttöön sekä ravinteiden kiertoon. Vaikutukset vaihtelevat merkittävästi eri tuotantotapojen, eläinlajien ja alueellisten olosuhteiden mukaan, minkä vuoksi niitä tarkastellaan yhä useammin kokonaisuutena yksittäisten tekijöiden sijaan.

Suomessa lihantuotanto perustuu pitkälti paikallisiin resursseihin, kuten nurmiviljelyyn, sekä tuotantotapoihin, joita kehitetään jatkuvasti ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Samalla pyritään turvaamaan kotimainen ruoantuotanto ja sen edellytykset myös tulevaisuudessa.

Mitä ympäristövaikutuksia lihantuotannolla on?

Lihantuotanto on osa maatalouden ilmastovaikutuksia, ja sen merkitys vaihtelee tarkastelutavasta riippuen. Suomessa maatalouden osuus kasvihuonekaasupäästöistä on noin 10–15 prosenttia, ja tästä eläintuotannon osuus muodostuu pääosin märehtijöiden metaanipäästöistä sekä lannasta syntyvistä päästöistä.

Päästöjen määrään vaikuttavat monet tekijät, kuten eläinten ruokinta, tuotannon tehokkuus, jalostus sekä paikalliset luonnonolosuhteet. Suomessa tuotanto perustuu pitkälti nurmeen ja sivuvirtojen hyödyntämiseen, mikä vaikuttaa kokonaisuuteen eri tavoin kuin monissa muissa maissa.

llmastovaikutuksia tarkastellaan yhä useammin koko ruokajärjestelmän näkökulmasta. Tällöin huomioidaan paitsi tuotanto myös kulutus, ravitsemus sekä ruokahävikin merkitys. Kokonaiskuva muodostuu useista tekijöistä, eikä yksittäinen tuote ratkaise vaikutuksia yksinään.

Märehtijöiden rooli ja vaikutukset ympäristöön

Lihantuotannon ympäristövaikutukset muodostuvat useiden toisiinsa kytkeytyvien tekijöiden kokonaisuudesta. Keskeisimpiä näistä ovat kasvihuonekaasupäästöt, maankäyttö sekä ravinteiden kierto. Näiden vaikutusten merkitys vaihtelee tuotantotavan ja paikallisten olosuhteiden mukaan, minkä vuoksi yksinkertaisia yleistyksiä on vaikea tehdä.

Kasvihuonekaasupäästöjä syntyy erityisesti märehtijöiden ruoansulatuksessa muodostuvasta metaanista sekä lannan käsittelystä ja lannoituksesta syntyvästä dityppioksidista. Lisäksi tuotantoketjussa syntyy hiilidioksidipäästöjä esimerkiksi energiankäytön kautta. Suomessa maatalouden osuus kokonaispäästöistä on noin kymmenesosa, ja tästä vain osa liittyy eläintuotantoon.

Maankäytön näkökulmasta eläintuotanto kytkeytyy vahvasti rehuntuotantoon. Suomessa suuri osa peltoalasta on nurmiviljelyssä, mikä sopii pohjoisiin olosuhteisiin ja tukee maaperän rakennetta. Nurmiviljely ja laidunnus voivat myös edistää luonnon monimuotoisuutta erityisesti perinneympäristöissä.

Ravinteiden, kuten typen ja fosforin, hallinta on keskeistä vesistöjen suojelun kannalta. Suomessa ravinteiden kiertoa kehitetään jatkuvasti, jotta ravinteet saadaan hyödynnettyä tehokkaasti viljelyssä ja niiden päätyminen vesistöihin voidaan minimoida.

Märehtijöiden ympäristöhyötyjä

Eläintuotannolla voi olla myös myönteisiä ympäristövaikutuksia, kun tuotanto toteutetaan paikallisiin olosuhteisiin sopivalla tavalla. Laiduntavat eläimet ylläpitävät perinneympäristöjä ja edistävät luonnon monimuotoisuutta, mikä on tärkeää monille kasvi- ja eläinlajeille. Lisäksi nurmiviljely sitoo hiiltä maaperään ja parantaa maan rakennetta. Lanta toimii arvokkaana ravinteena kasveille, jolloin ravinteet pysyvät kierrossa eikä tarvetta keinolannoitteille synny samassa määrin. Monivuotiset nurmet tukevat myös maaperän elinvoimaisuutta ja eroosion ehkäisyä.

Suomen maatalouden ilmastotavoitteet

Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi lokakuussa 2018 raportin maapallon lämpenemisen rajoittamisesta 1,5 asteeseen. Se tuo haasteita maataloustuotannolle ja kasvavan väestön ruokkimiseen. Tarvitaan muutosta kohti ruokaa, joka aiheuttaa vähemmän päästöjä, tuotannon tehostamista, joka helpottaa maankäyttötarvetta sekä toimenpiteitä ruokahävikin vähentämiseksi globaalilla ja lokaalilla tasolla. Tärkeää on pitää huolta hiilihieluista sekä sitoa hiiltä maaperään.

Lisää Suomen maatalouden ilmastotavoitteista.

Yhdistetty maito- ja lihaketju vähentää päästöjä

Naudanlihantuotanto aiheuttaa ruoantuotannon suurimmat ympäristöhaitat. Nauta on eläimenä samanlainen kaikkialla maailmassa. Nautojen ilmastokuormittavuudessa olennaista on se, mitä eläimet syövät, kuinka kestävällä tehokkuudella rehut tuotetaan ja kuinka pitkään eläimiä kasvatetaan.

Yhdistetty maidon- ja lihantuotanto tuottaa noin kolmanneksen vähemmän päästöjä kuin pelkkä pihvikarjan kasvatus. Suomalaisen naudanlihan ympäristöhaitat ovat ulkomaista naudanlihaa pienemmät, sillä meillä yli 80 prosenttia naudanlihasta saadaan maitorotuisista lehmistä. Kahden eri tuotantotavan yhdistäminen on ympäristön kannalta tehokkaampaa. Ympäristötehokkuutta lisää suomalaisen naudan ruokinta karkearehulla: kesällä laidunta tai nurmirehua ja talvella säilörehua (ns. AIV-rehua) tai kuivaheinää.

Maitorotuisten nautojen päästöt ovat noin 20-30 kg CO2 ekv ja liharotuisten 35-50 kg CO2 ekv. Maitorotuisten nautojen ilmastopäästöt ovat noin kolmanneksen pienemmät kuin liharotuisilla naudoilla. Kun kotimaista naudanlihantuotantoa (maito- ja liharotuiset) verrataan muihin maihin, päästömäärissä ei ole merkittäviä eroja. Aitoja ympäristöetuja sen sijaan on lukuisia, ks. kuva.

Naudan aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt ovat Luonnonvarakeskuksen laskelmien mukaan noin kolme prosenttia Suomen kokonaispäästöistä. Hiilidioksidipäästöjä voidaan pienentää edelleen vähentämällä lannan varastointia ja tehostamalla käyttöä sekä tarkentamalla eläinten ruokintaa. Eläinten jalostus parantaa resurssitehokkuuttaa ja vähentää siten päästöjä.

Lähde: Luonnonvarakeskus Luken johtava tutkija Perttu Virkajärven esitys 09052019

Ympärivuotinen kasvipeitteisyys on tärkeä keino torjua eroosiota ja parantaa maan rakennetta.Ympärivuotiset nurmilaitumet myös ehkäisevät ja hidastavat ravinnevalumia vesistöihin ja vähentävät niiden rehevöitymistä ja happamoitumista tehokkaammin kuin yksivuotisten viljakasvien viljely. Samalla muuhun elintarviketuotantoon huonosti soveltuvat maaperä saadaan hyötykäyttöön, sillä valtaosa Suomen viljelykelpoisesta pinta-alasta soveltuu lähinnä nurmi- ja rehukasvien viljelyyn. Nurmilla laiduntava karja pitää lisäksi yllä suomalaista perinnemaisemaa.

Tavoitteena rehun valkuaisomavaraisuus

Eläinten rehustuksessa suositaan nurmen ohella kotimaista viljaa (vehnää, ohraa ja kauraa) ja elintarviketeollisuuden sivutuotteita. Lisäksi tarvitaan täydennysvalkuaista.Täydennysvalkuaisen saa helpoiten soijasta, sillä soijan valkuainen sisältää kaikki eläimille välttämättömät aminohapot. Soijaa käytetään täydennysvalkuaisena sikojen ja broilereiden rehussa ja sen osuus rehustuksesta on 5-16 prosenttia. Osa sikatiloista on luopunut soijan käytöstä kokonaan. Valtaosa Suomessa käytetystä soijasta on vastuullista, sertifioitua soijaa. Märehtijäketjussa soijaa saatetaan käyttää vasikoiden rehuissa. Naudoille soijaa ei Suomessa syötetä lainkaan.

Soijan tuotannossa on omat haasteensa ja sen käyttöä korvataan entistä enemmän muilla valkuaislähteillä. Täydennysvalkuaista saadaan soijan ohella kotimaisesta herneestä, pavuista sekä muista valkuais- ja öljykasveista sekä elintarviketeollisuuden sivuvirroista. Kotimaisten valkuaiskasvien viljely on lisääntynyt, mutta niitä ei viljellä vielä riittävästi. Soijan viljely tulee olemaan hankalaa Suomessa tulevaisuudessakin ilmaston lämpenemisestä huolimatta. Lyhyen päivän kasvina soija tarvitsee pitkiä öitä. Tavoitteena on, että Suomen kasviproteiinivarat saadaan riittäviksi muilla kasveilla ja soijan käytöstä voidaan vähitellen luopua kokonaan.

Suomessa on runsaat vesivarat

Lihantuotantoon tarvitaan paljon vettä. Suomessa on runsaat vesivarat. Sadanta ylittää haihdunnan, meillä on runsaat makean veden varat ja muodostuu pohjavettä. Suomessa kulutetaan kaksi prosenttia pohjavedestä eli uusiutuvista makean veden varoista, kun vesikriisialueilla saatetaan olla lähellä sataa prosenttia. On kestävää tuottaa lihaa siellä, missä vettä on luonnostaan paljon.

Elintarvikkeen kasvatukseen, tuotantoon ja jalostukseen käytetty vesi on virtuaalivettä. Laskennalliseti virtuaalivesi on vesimäärä, jonka yhden tuotekikon valmistaminen vaatii. Esimerkiksi yksi pihvikilo vaatii vettä 15 000 litraa. Yhteen juustokiloon tarvitaan vettä 3 000 litraa. Kilo soijapapuja vaatii kasvaakseen 1 000 - 8 000 litraa vettä kasvuolosuhteiden ja kasvatusmenetelmien mukaan. Vesijalanjäljellä voidaan mitata, kuinka esimerkiksi henkilö tai valtio kuluttaa vesivaroja kaikkien kuluttamiensa hyödykkeiden myötä.

Valitse harkiten, valitse suomalaista

Valtaosa, 96 prosenttia suomalaisista syö lihaa jossain muodossa (Lihan kulutusta ohjaavat tekijät 2019, Kantar TNS Agri Oy). On tärkeää arvioida ruokavalion kokonaisvaikutusta ja valita liha harkiten. Yhä useampi kuluttaja arvostaa suomalaista ruokaa. Vaikka runsaasti eläinperäisiä tuotteita sisältävät ateriat kuormittavat ympäristöä kasviperäisiä tuotteita enemmän, ravitsemussuosituksen mukaan koostetussa ruokavaliossa liha on yksi osa monipuolista kokonaisuutta. Kun syö lihaa, suosituksen mukainen määrä suomalaista lihaa on hyvä valinta.

Lisätietoa:
Luonnonvarakeskus Luke
Suomen ympäristökeskus
WWF Suomi