Joulukinkku

Joulukinkku on keskeisin osa suomalaista joulupöytää. Vaikka tarjonta on saanut uusia vaikutteita vuosien saatossa, pitää kinkku silti pintansa: valtaosa suomalaisista kotitalouksista hankkii jouluksi kotiin kinkun. Tilastojen mukaan Suomessa syödään jouluna noin 6-7 miljoonaa kiloa kinkkua. 

Joulukinkku on sianlihasta, yleensä porsaan takajalasta eli kinkusta valmistettu tuote, joka suolataan ja usein myös savustetaan kevyesti ennen myyntiä. Kinkun valmistaminen on prosessi, joka vaatii aikaa ja huolellisuutta aina sopivan kinkun valinnasta paistamiseen ja kuorruttamiseen.

 

Kinkku pitää pintansa joulupöydän kunkkuna

Joulukinkun asema suomalaisessa joulupöydässä on edelleen vahva. Tänäkin jouluna seitsemään kotitalouteen kymmenestä aiotaan ostaa kinkku. Määrä on sama kuin viime vuonna. Suosituin kinkkutyyppi on juhlakinkku, mutta myös muut pienet kinkut ja kinkkurullat ovat kasvattaneet suosiotaan.

Lihatiedotuksen teettämän Joulukinkun ostoaikomukset 2016 -tutkimuksen mukaan kinkun ostavista talouksista 85 prosenttia ostaa kotimaisen kinkun. Kinkun alkuperällä ei ole väliä 14 prosentille talouksista ja ulkomainen kinkku hankitaan yhteen prosenttiin talouksista. Luomukinkun hankkisi lähes joka kolmas talous, jos se olisi mahdollista. Tutkimuksen toteutti Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 18.-23.11.2016 ja siihen vastasi 1 015 yli 15-vuotiasta suomalaista.

Jos kinkkua ei hankita, reilu kolmannes talouksista korvaa sen jollakin muulla ruoalla. Kinkku korvataan useimmiten kalkkunalla (30 %), kalalla (20 %), riistalla tai muulla lihalla (20 %) sekä kasviksilla, tofulla tai seitankinkulla (11 %).

Pienten kinkkujen suosio jatkuu

Joulukinkkuja myydään vuosittain 6-7 miljoonaa kiloa. Vuonna 2015 kinkkuja myytiin 6,9 miljoonaa kiloa, josta ulkomaisten kinkkujen osuus oli 7 prosenttia. Luomukinkkujen osuus koko kinkkumäärästä oli alle 2 prosenttia.

Suosituimmaksi kinkkutyypiksi on noussut 5-7 kilon painoinen juhlakinkku. Myös muut pienet kinkut, kinkkurullat ja valmiiksi viipaloidut joulukinkut ovat vieneet tilaa perinteiseltä joulukinkulta, vaikka silläkin on edelleen oma kannattajakuntansa. Suomalaiset raa'at kinkut (pakastetut ja tuoresuolatut) ovat aina harmaasuolattuja, eikä punaista väriä tuovaa nitriittiä niissä saa käyttää. Kypsänä myytäviin joulukinkkuihin nitriitin käyttö on sallittua.

Lähteet: Joulukinkun ostoaikomukset 2016, Suomen Gallup Elintarviketieto Oy, Analyse2:n ja Suomen Elintarviketeollisuuden Tietopalvelu ETU Oy:n elintarvikemarkkinoiden seurantapalvelu SELMA, tullitilastot ja Pro Luomu ry:n tiedote 10.11.2016

Kuva: Toni Härkönen

 

Kotimainen liha on turvallinen valinta

Suurin osa joulukinkuista myydään pakasteena, mutta tuoreiden kinkkujen osuus on vakiintunut. Valitsemalla kotimaisen joulukinkun kuluttaja voi varmistua lihan alkuperästä ja tuotantotavasta.

Suomalainen lihantuotanto on tiukasti valvottua. Esimerkiksi salmonellatilanne Suomessa on poikkeuksellisen hyvä verrattuna moniin muihin Euroopan maihin, mikä tekee lihan käsittelystä kotikeittiössä turvallisempaa. Lihan alkuperämaan voi tarkistaa pakkauksen merkinnöistä; Hyvää Suomesta -merkki (Joutsenlippu) takaa, että liha on tuotettu Suomessa.

 

Kinkun säilytys ja hygienia

Joulukinkku on herkästi pilaantuva elintarvike. Katkeamaton kylmäketju kaupasta kotiin ja oikea säilytyslämpötila ovat elintarviketurvallisuuden perusta.

Säilytys: Säilytä kinkku aina jääkaapin kylmimmässä osassa, mieluiten +2 – +6 asteessa.

Sulatus: Jäinen kinkku tulee sulattaa hitaasti jääkaapissa. Huoneenlämmössä sulattaminen nostaa lihan pinnan lämpötilaa liikaa, mikä edistää bakteerien kasvua.

Käsittely: Kun käsittelet raakaa kinkkua, huolehdi hygieniasta. Pese kädet, veitset ja leikkuulaudat huolellisesti, jotta raa’an lihan bakteerit eivät leviä muihin jouluruokiin, kuten salaatteihin.

 

Näin onnistut joulukinkun kanssa

Joulukinkun matka kaupasta joulupöytään koostuu kolmesta vaiheesta: oikean tuotteen valinnasta, huolellisesta paistamisesta ja tähteiden hyödyntämisestä.

Tutustu tarkempiin ohjeisiin alasivuilla:

Joulukinkun valinta: Opas eri kinkkutyyppeihin, suolaustapoihin ja koon mitoitukseen.

Näin paistat mehevän joulukinkun: Yksityiskohtaiset ohjeet sulatukseen, paistolämpötiloihin ja sisälämpötiloihin.