Tilastotietoa

Tälle sivulle on koottu lihantuotannon ja -kulutuksen tilastotietoja Suomesta ja muista maista. Kunkin taulukon ja kuvaajan yhteydessä ilmoitetaan tilastovuosi ja lähde. 

Kulutusluvut kuvaavat laskennallista kulutusta, eivät suoraan ihmisten syömää lihamäärää. Ruhopainona ilmoitettuihin lukuihin sisältyy myös luita. Syötävän, kypsän lihan määrään vaikuttavat lisäksi esimerkiksi ruhonosa ja valmistustapa. Eri lähteiden lukuja vertailtaessa on tarkistettava, että ne on laskettu samalla tavalla.

Lisää tilastotietoja suomalaisesta liha- ja elintarvikealasta voi lukea Tietohaarukasta.

 

Lihantuotanto ja -kulutus Suomessa

Lihantuotanto Suomessa vuonna 2024

Suomessa tuotettiin sian-, naudan-, siipikarjan- ja lampaanlihaa vuonna 2024 Luonnonvarakeskus Luken tilastojen mukaan yhteensä reilu 397 miljoonaa kiloa (+2 %). Sianlihaa tuotettiin 161,0 (+1 %), naudanlihaa 87 (+1 %) ja siipikarjanlihaa 149 miljoonaa kiloa (+ 4 %). Lampaanlihan tuotantomäärä oli 1 miljoona kiloa (-6 %).

Lähde: Lihantuotanto 2024 | Luonnonvarakeskus

 

Lihankulutus Suomessa

Kg / hlö luullista lihaa

* Syötävät elimet otettiin tilastoihin vuonna 1969, silloin niitä kulutettiin 6,3 kg / hlö

Lihansyönnin useus Suomessa

Lähde: Lihan kulutusta ohjaavat tekijät 2019-2024, Kantar Agri Oy

Lähteet: Kantar Agri Oy ja Luonnonvarakeskus Luken Ravintotaseet ja Ravintotaseen ennakot

Luonnonvarakeskus Luken Ravintotase on yhteenveto Suomen tärkeimpien elintarvikeryhmien tuotannosta, kotimaisesta käytöstä ja kulutuksesta. Taseessa lasketaan yli 60 tuotteesta koti­mainen käyttö tuotannon, varaston muutoksen, viennin ja tuonnin perusteella. Kotimainen käyttö jakautuu edelleen eri käyttötarkoituksiin: eläinrehuksi, siemenkäyttöön, teollisuuden raaka-aineiksi sekä ruoka­käyttöön, josta kulutusluvut saadaan jakamalla vuoden keskimääräisellä väkiluvulla.

Lihantuotanto ja -kulutus Euroopassa

Lihantuotanto Euroopassa

USA:ssa lihaa tuotettiin yhteensä 44 830 miljoonaa kiloa ja Brasiliassa 27 810 miljoonaa kiloa vuonna 2019.

Lähteet: Elintarviketalous-julkaistu 2016-2020, Kantar Agri Oy, kuvaajat: Eurostat

Yllä olevan kuvaajan tiedot ovat vuodelta 2021. EU-maiden lisäksi vertailussa on mukana Turkki.

 

Huom! Vuodesta 2020 eteenpäin EU28 on EU27 ja EU15 on EU14 Iso-Britannian eroamisen takia.

Euroopan maiden lihantuotantolukuja on koottu myös Luonnonvarakeskus Luken Ruokafaktaa-sivustolle.

 

Lihankulutus Euroopassa

Alla esitetään vuoden 2021 laskennallisia lihankulutustietoja EU-maista. Luvut on ilmoitettu ruhopainona eli luullisena lihana, eivätkä ne vastaa sellaisenaan syödyn, kypsän lihan määrää.

Lihankulutus EU-maissa 2021, kg/hlö luullista lihaa yht.

*= Vuoden 2020 tieto 1) Kantar Agri Oy 2) Luxemburgin tiedot sisältyvät Belgian lukuun.

Lähde: Kantar Agri Oy

Lihankulutus EU-maissa 2014-2021, kg/hlö luullista lihaa yht.

*= Vuoden 2020 tieto 1) Kantar Agri Oy 2) Luxemburgin tiedot sisältyvät Belgian lukuun

EU 28-maiden lihalajikohtainen kulutus vuosina 2015-2019 on koottu pdf-tiedostoon.

Lähteet: Suomen Gallup Elintarviketieto / Kantar Agri Oy:n Elintarviketalous-julkaisut 2013-2021 / Eurostat, AMI, MEG ja Kantar Agri Oy

Lihankulutus Euroopan ulkopuolisissa maissa

Pohjois- ja Etelä-Amerikka, Australia, Venäjä ja Kiina

Lähteet: AMI, Vieh und Fleisch, Kantar Agri Oy

Lähteet: AMI, Vieh und Fleisch, Kantar Agri Oy