Teurastus
Teurastus on säädeltyä ja valvottua toimintaa. Myyntiin tarkoitetun lihan tuotantoeläimet teurastetaan pääsääntöisesti hyväksytyissä teurastamoissa. Lainsäädäntö sallii myös erikseen määriteltyjä poikkeuksia, kuten pienimuotoisen siipikarjan teurastuksen tilalla.
Tainnutus- ja lopetusmenetelmistä säädetään EU lopetusasetuksessa. Eläimiä on varjeltava vältettävissä olevalta kivulta, tuskalta ja kärsimykseltä. Teurastusta ohjaa myös kansallinen eläinten hyvinvointilaki.
Teurastajat ovat koulutettuja ammattilaisia
Eläinten käsittelyä, tainnutusta ja verenlaskua tekevältä henkilöstöltä edellytetään tehtävien mukaista osaamista. EU:n lopetusasetuksessa määriteltyihin tehtäviin tarvitaan kelpoisuustodistus. Teurastamo vastaa omasta toiminnastaan ja seuraa sitä omavalvonnalla. Viranomaiset valvovat eläinten hyvinvointia, teurastushygieniaa ja elintarviketurvallisuutta.
Eläinten käsittelyssä hyödynnetään niiden luontaista käyttäytymistä. Kulkureitit, valaistus ja ilmanvaihto suunnitellaan tukemaan rauhallista siirtymistä kuljetusautosta odotustiloihin ja tainnutuspaikalle.
Tainnutus ennen verenlaskua
Suomessa eläin on tainnutettava tai lopetettava soveltuvalla menetelmällä ennen verenlaskun aloittamista. Tainnutuksen tarkoituksena on tehdä eläin tajuttomaksi ja tunnottomaksi. Tajuttomuuden on säilyttävä kuolemaan asti.
Nautoja tainnutetaan tavallisesti pulttipistoolilla. Sioilla käytetään kaasu- tai sähkötainnutusta ja siipikarjalla kaasu- tai sähkömenetelmiä.
Tainnutuksen onnistuminen tarkistetaan. Jos tainnutus ei ole riittävä, eläin tainnutetaan uudelleen viipymättä. Verenlaskussa katkaistaan suuret verisuonet, jolloin eläin kuolee, ellei käytetty menetelmä ole jo aiheuttanut sen kuolemaa. Muita teurastustoimenpiteitä ei saa aloittaa ennen kuin eläin on kuollut.
Ruhon käsittely ja lihantarkastus
Teurastuksen jälkeen ruho käsitellään hygieenisesti. Nautojen ja lampaiden nahka poistetaan. Sikojen karvat poistetaan tavallisesti kalttaamalla ja karvomalla, ja siipikarjan sulat ja höyhenet poistetaan kynimällä.
Sisäelimet poistetaan, ja ruhot käsitellään eläinlajin ja tuotantotavan mukaisesti. Nautojen ja sikojen ruhot yleensä halkaistaan ennen jäähdytystä.
Lihantarkastukseen kuuluvat eläimen tarkastus ennen teurastusta sekä ruhon ja elinten tarkastus teurastuksen jälkeen. Tarkastuksesta vastaa virkaeläinlääkäri, jonka apuna voi toimia tehtävään koulutettua henkilöstöä. Myös siipikarjan ruhot ja elimet kuuluvat lihantarkastuksen piiriin.
Hyväksyttyihin naudan- ja sianruhoihin tehdään terveysmerkintä. Pakatussa siipikarjanlihassa käytetään tunnistusmerkintää, joka yksilöi tuotetta käsitelleen hyväksytyn laitoksen. Elintarvikeketjutiedot sisältävät tietoa esimerkiksi eläinten terveydestä ja lääkityksistä. Niiden tarkastaminen tukee lihantarkastusta ja elintarviketurvallisuutta. Luomueläimiä voidaan teurastaa samoissa teurastamoissa ja samoilla menetelmillä kuin tavanomaisesti kasvatettuja eläimiä. Luomutuotteiden erilläänpito ja jäljitettävyys on varmistettava.
Teurastustoiminnan valvonta
Teurastamon omavalvonta ja viranomaisvalvonta täydentävät toisiaan. Omavalvontaan kuuluvat muun muassa hygienian, tuoteturvallisuuden ja eläinten käsittelyn seuranta sekä tarvittavat tutkimukset.
Virkaeläinlääkärit ja muu valvontahenkilöstö valvovat eläinten hyvinvointia ja käsittelyä sekä teurastuksen asianmukaista toteuttamista. Lihantarkastuksessa arvioidaan lihan soveltuvuus ihmisravinnoksi.
Hätäteurastus
Kuljetuskelvoton kotieläimenä pidettävä sorkka- tai kavioeläin voidaan tietyin edellytyksin hätäteurastaa alkuperätilalla. Virkaeläinlääkäri tarkastaa eläimen elävänä ja arvioi sen soveltuvuuden hätäteurastukseen. Eläimen kärsimystä ei saa pitkittää hätäteurastusta odotettaessa. Virkaeläinlääkäri valvoo tainnutusta ja verenlaskua. Teurastettu eläin kuljetetaan hygieenisesti ja ilman tarpeetonta viivytystä hyväksyttyyn teurastamoon, jossa teurastus viimeistellään ja tehdään lihantarkastus. Lopullinen päätös lihan elintarvikekelpoisuudesta tehdään tämän tarkastuksen perusteella.
Halal-teurastus
Myös Suomessa tehtävässä halal-teurastuksessa noudatetaan eläinten hyvinvointilain vaatimusta: eläin tainnutetaan ennen verenlaskun aloittamista. Uskonnolliset käytännöt eivät poista eläinten hyvinvointia tai elintarviketurvallisuutta koskevia velvoitteita.
Lisätietoa: