Makkara
Makkara voi olla grillin pääruoka, pastakastikkeen pohja tai ohuina viipaleina tarjottava leikkele. Bratwurst, chorizo, salsiccia ja suomalainen lenkki edustavat erilaisia makkaraperinteitä — ja vaativat myös erilaisia valmistustapoja.
Pitkä perinne, monta tyyliä
Makkaran historia ulottuu antiikin aikaan: makkaroita mainitaan jo Homeroksen Odysseiassa. Valmistustapa tarjosi keinon hyödyntää teurastuksessa saatavaa lihaa ja rasvaa, ja suolaaminen, kuivaaminen sekä savustaminen auttoivat säilyttämään tuotteita.
Suomessa makkaroita valmistettiin kotitalouksissa teurastuksen yhteydessä. Täytteissä käytettiin lihan ja rasvan lisäksi esimerkiksi verta ja viljaa. Suomalaisen teollisen lihanjalostuksen alku ajoitetaan yleisesti vuoteen 1862, jolloin saksalaissyntyinen Karl Ludvig Knief aloitti makkaranvalmistuksen Helsingissä.
Eri alueille on syntynyt omia makkaraperinteitä. Saksassa tunnetaan esimerkiksi bratwurstit, Italiassa salsicciat ja salamit, Espanjassa chorizot, salchichónit ja fuetit. Suomessa tuttuja ovat lenkki, nakit, grillimakkarat ja paikalliset erikoisuudet.
Raaka, kypsä vai kuivattu?
Raakamakkara kypsennetään ennen syömistä. Sen voi paistaa pannulla, grillata tai käyttää ruoassa ilman kuorta. Esimerkiksi salsicciasta saa mausteisen pohjan pastakastikkeeseen.
Kypsät ruokamakkarat, kuten monet nakit, lenkit ja grillimakkarat, on kypsennetty jo valmistuksessa. Kuumentaminen tuo niihin paistopintaa ja makua.
Kestomakkaroiden, kuten salamien, säilyvyyttä rakennetaan esimerkiksi fermentoimalla ja kuivaamalla. Niitä käytetään usein ohuina viipaleina leivällä, pizzassa tai leikkelelautasella.
Tosin pelkkä nimi ei aina kerro valmistustapaa. Esimerkiksi chorizoa myydään sekä raakamakkarana että kuivattuna, sellaisenaan syötävänä tuotteena.
Maku syntyy reseptistä
Lihalaji, rasvan määrä, mausteet ja valmistustapa antavat makkaralle sen ominaispiirteet. Savustus tuo oman arominsa, fermentointi hapokkuutta ja kuivaaminen muuttaa rakennetta sekä tiivistää makua. Makkara voi mainiosti toimia ruoassa myös maustavana ainesosana. Pieni määrä voimakkaan makuista makkaraa antaa luonnetta esimerkiksi papupataan, kasviskeittoon tai pastaan.
Mitä pakkaus kertoo?
Ainesosaluettelosta selviävät käytetyt raaka-aineet ja lihan eläinlajit. Lihapitoisuus kertoo tuotteessa käytetyn lihan määrän. Ravintoarvomerkinnän avulla voi vertailla esimerkiksi rasvan ja suolan määriä.
Jos makkarankuori ei ole syötävä, siitä ilmoitetaan pakkauksessa. Tarkista myös säilytys- ja valmistusohje: kaikkia makkaroita ei voi syödä ilman kypsentämistä.
Valmistusmaa ja lihan alkuperä ovat eri asioita Suomessa valmistetun ja pakatun makkaran lihan alkuperämaa on ilmoitettava. Suomessa valmistaminen ei siis yksin tarkoita, että myös liha olisi suomalaista.
Lisätietoa
