Säästää ympäristöä

Suomen pohjoinen sijainti sopii lihantuotannolle

Lihantuotanto aiheuttaa ympäristö- ja ilmastohaittoja, jotka ovat uhka maapallon kantokyvylle. Uhkat ovat globaaleja ja lokaaleja ja syyt moninaisia. Pelkkä globaalikeskiarvo uhkien arvioinnissa ei kuitenkaan ole hyvä mittari, sillä tuotantoalueet eroavat suuresti toisistaan. Globaalin ja lokaalin sekä eri eläinlajien erottaminen on oleellista vaikutusten arvioinnin ja ympäristöhaittojen ehkäisyn kannalta.

Ympäristö- ja ilmastoasiat ovat vaikeita ja monimutkaisia, mutta suomalainen lihantuotantoketju tekee aktiivisesti työtä lihantuotannon ympäristökuormituksen vähentämiseksi. Suurin ympäristökuorma syntyy alkutuotannossa. Kuormitusta aiheuttavat myös rehuviljan viljely ja rehun teollinen prosessointi, lannoitetuotano, tilojen lämmön- ja sähkönkulutus sekä eläinten lantaan liittyvät päästöt.

Lihantuotannon ympäristöhaittoja ovat metaanipäästöt, hiilidioksidin määrän kasvu ilmakehässä vesistövalumien aiheuttama rehevöityminen ja happamoituminen, runsas vesivarojen käyttö, luonnon monimuotoisuuden väheneminen, eroosion lisääntyminen ja myös kasvinsuojeluaineiden aiheuttamat haitat. Suomessa haitat on onnistuttu pitämään melko kohtuullisina happaman maaperän ja matalan Itämeren aiheuttamista haasteista huolimatta.

Yhdistetty maito- ja lihaketju vähentää päästöjä

Naudanlihantuotanto aiheuttaa ruuantuotannon suurimmat ympäristöhaitat. Yhdistetty maidon-  ja lihantuotanto tuottaa noin kolmanneksen vähemmän päästöjä kuin pelkkä pihvikarjan kasvatus. Suomalaisen naudanlihan ympäristöhaitat ovat ulkomaista naudanlihaa pienemmät, sillä meillä yli 80 prosenttia naudanlihasta saadaan maitorotuisista lehmistä. Kahden eri tuotantotavan yhdistäminen on ympäristön kannalta tehokkaampaa. Naudan aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt ovat Luonnonvarakeskuksen laskelmien mukaan noin kolme prosenttia Suomen kokonaispäästöistä.

Rehusta hiilinieluksi 

Suomessa on paljon nurmea, mikä on tärkeää erityisesti naudanlihantuotannolle. Lehmä pystyy märehtijänä muuttamaan muille kelpaamattoman nurmirehun arvokkaiksi eläintuotteiksi. Nurmilaitumet ja nurmirehuntuotanto sitovat hyvin hiilidioksidia ja hiiltä maaperään. Hiilensidonnassa nurmen juuristo toimii tehokkaana maanalaisena "imurina". Maan sisällä olevan hiilen sidonta on merkityksellistä, sillä se hidastaa maaperän hiilivarantojen vähenemistä. Hiilensidonnan tehoa lisää myös se, että nurmea ei kynnetä syksyisin auki ja hiili pysyy paremmin maaperässä. Nurmet toimivat tärkeähiilinielu metsien ohella.

Ympärivuotinen kasvipeitteisyys on tärkeä keino torjua eroosiota ja parantaa maan rakennetta.Ympärivuotiset nurmilaitumet myös ehkäisevät ja hidastavat ravinnevalumia vesistöihin ja vähentävät niiden rehevöitymistä ja happamoitumista tehokkaammin kuin yksivuotisten viljakasvien viljely. Samalla muuhun elintarviketuotantoon huonosti soveltuvat maaperä saadaan hyötykäyttöön, sillä valtaosa Suomen viljelykelpoisesta pinta-alasta soveltuu lähinnä  nurmi- ja rehukasvien viljelyyn. Nurmilla laiduntava karja pitää lisäksi yllä suomalaista perinnemaisemaa.

Lähde: Luonnonvarakeskus Luken johtava tutkija Perttu Virkajärven esitys 11/2018


Tavoitteena rehun proteiiniomavaraisuus

Eläinten rehustuksessa suositaan nurmen ohella kotimaista viljaa (vehnää, ohraa ja kauraa) ja elintarviketeollisuuden sivutuotteita. Lisäksi tarvitaan täydennysvalkuaista. Täydennysvalkuaisen saa soijasta helpoiten, sillä soijan valkuainen sisältää kaikki eläimille tärkeät aminohapot. Soijaa käytetään täydennysvalkuaisena sikojen ja broilereiden rehussa. Märehtijäketjussa soijaa saatetaan käyttää vasikoiden rehuissa. Naudoille ei soijaa Suomessa syötetä.

Soijan tuotannossa on kuitenkin omat haasteensa ja sen käyttöä korvataan muilla valkuaislähteillä. Täydennysvalkuaista saadaan soijan ohella kotimaisesta herneestä, pavuista sekä muista valkuais- ja öljykasveista. Kotimaisten valkuaiskasvien viljely on lisääntynyt, mutta niitä ei viljellä vielä riittävästi. Soijan viljely ei tule onnistumaan Suomessa tulevaisuudessakaan ilmaston lämpenemisestä huolimatta. Lyhyen päivän kasvina soija tarvitsee pitkiä öitä. Tavoitteena on, että Suomen kasviproteiinivarat saadaan riittäviksi ja soijan käytöstä voidaan vähitellen luopua.

Suomessa on runsaat vesivarat

Lihantuotantoon tarvitaan paljon vettä. Suomessa on runsaat vesivarat. Sadanta ylittää haihdunnan, meillä on runsaat makean veden varat ja muodostuu pohjavettä. Suomessa kulutetaan kaksi prosenttia pohjavedestä eli uusiutuvista makean veden varoista, kun vesikriisialueilla saatetaan olla lähellä sataa prosenttia. On kestävää tuottaa lihaa siellä, missä vettä on luonnostaan paljon.

Elintarvikkeen kasvatukseen, tuotantoon ja jalostukseen käytetty vesi on virtuaalivettä. Laskennalliseti virtuaalivesi on vesimäärä, jonka yhden tuotekikon valmistaminen vaatii. Esimerkiksi yksi pihvikilo vaatii vettä 15 000  litraa. Yhteen juustokiloon tarvitaan vettä 3 000 litraa. Kilo soijapapuja vaatii kasvaakseen 1 000 - 8 000 litraa vettä kasvuolosuhteiden ja kasvatusmenetelmien mukaan. Vesijalanjäljellä voidaan mitata, kuinka esimerkiksi henkilö tai valtio kuluttaa vesivaroja kaikkien kuluttamiensa hyödykkeiden myötä. 

Työtä ympäristön hyvinvoinnin eteen koko ketjussa

Työtä lihantuotannon ympäristövaikutusten vähentämiseksi tehdään koko ketjussa. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 Suomen kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt olivat 56,1 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttia ja laskivat lähes viisi prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen osuus on noin 11 prosenttia Suomen kokonaispäästöistä. Siitä lihantuotannon osuus on kuusi prosenttia. Joidenkin arvioiden mukaan nautojen päästöt kotieläintuotannon ilmastovaikutuksesta on noin 30 prosenttia, siipikarjan alle viisi ja sikojen alle 15 prosenttia.

Vuonna 2015 alkaneella EU:n ohjelmakaudella maataloustuet on kytketty entistä vahvemmin ympäristön hyvinvointiin. Maataloussektorin ilmastopäästöt ovat vähentyneet viimeisen 25 vuoden aikana noin 13 prosenttia. Tehokas tuotanto ja korkeat satotasot vähentävät päästöjä.

Suomalaisissa lihayrityksissä tehdään paljon työtä ympäristön hyväksi. Keskiössä ovat energiatehokkuus hyödyntämällä esimerkiksi aurinkosähköä, kasvihuonekaasujen vähentäminen, veden kulutus ja jätevesi, materiaalitehokkuus sekä jätteiden käsittely, kierrätys ja hyötykäyttö. Materiaalitehokkuus on tärkeä osa kiertotaloutta. Materiaalitehokkuudella tarkoitetaan esimerkiksi koko eläinruhon ja sen osien hyödyntämistä, pakkausten ja pakkausmateriaalien kehittämistä sekä ruokajätteen minimoimista.

Valitse harkiten, valitse suomalaista

Valtaosa, 93 prosenttia suomalaisista syö lihaa ja 78 prosenttia aikuisista pitää lihaa hyvänä ruokana. Kun syö lihaa, on tärkeää valita liha harkiten ja arvioida ruokavalion kokonaisvaikutuksia. Vaikka runsaasti eläinperäisiä tuotteita sisältävät ateriat kuormittavat ympäristöä kasviperäisiä tuotteita enemmän, ravitsemussuositusten perusteella koostetulla lautasella liha on yksi osa monipuolista kokonaisuutta. Päivittäiset valinnat ratkaisevat. Suomalaisen lihan kuluttaminen kohtuudella on ulkomaista lihaa kestävämpi valinta.

Lisätietoa:
Luonnonvarakeskus Luke
Suomen ympäristökeskus
WWF Suomi