Lihaa syödään, koska se maistuu hyvältä

Julkaistu 15.01.2016

Suomalaisten lihan kokonaiskäyttö on pysynyt melko vakaana. Lihatiedotuksen teettämän tutkimuksen mukaan 94 prosenttia väestöstä syö lihaa jossakin muodossa. Tärkeimmät syyt lihan käyttöön ovat lihan hyvä maku ja sen sisältämä proteiini. Lihan käyttöä puoltaa myös tapa ja tottumus.

Valtaosa, 94 prosenttia suomalaisista syö lihaa. Lihaa syömättömiä kuluttajia on vajaa 6 prosenttia väestöstä ja määrä on kasvanut hieman parin viime vuoden aikana. Lihan kokonaiskäyttö on kuitenkin pysynyt vakaana, kun useamman kerran viikossa lihaa syövien määrä on kasvanut. Useamman kerran lihaa viikossa syödään 82 prosentissa kotitalouksista.

Ylivoimaisesti tärkein syy lihan käyttöön on sen hyvä maku, yli 40 prosenttia kuluttajista syö lihaa maun takia. Hyvä maku on tärkeää erityisesti miehille. Joka viidennelle kuluttajalle lihan syöntiä puoltaa sen sisältämä proteiini. ”Kuluttajat tiedostavat lihan ravintosisällön jo melko hyvin ja lihan proteiinipitoisuus on entistä tärkeämpi syy syödä lihaa varsinkin naisille”, kertoo Riitta Stirkkinen Lihatiedotuksesta. Noin joka viides suomalainen syö lihaa tavan ja tottumuksen takia. Yleisimmät syyt lihan jättämiselle pois ruokavaliosta ovat kasvissyönti, eettiset sekä ympäristöön ja terveyteen liittyvät syyt.

Suomalaiset söivät lihaa vuonna 2014 noin 74,6 kg / hlö luullisena lihana. Luvussa ei ole mukana poroa ja riistaa. Kun luullisen lihan määrästä vähennetään luiden osuus ja kypsennyshävikki, kokonaismäärä oli 41,8 kg / hlö. Siitä punaisen lihan (nauta, sika ja lammas) osuus oli 30,2 kg. Kun huomioidaan vielä ruokahävikki, punaista lihaa syötiin 530 g viikossa. Punaisen lihan keskimääräinen kulutus oli siten lähes suosituksen - 500 g viikossa - mukainen. Vuoden 2015 kulutuksen ennustetaan olevan samaa tasoa. 

Lihansyönnin useus 2015 (%) 2014 (%) 2013 (%) 2011 (%)
Päivittäin tai lähes päivittäin 41 41 38 45
Useamman kerran viikossa 41 40 42 32
Noin kerran viikossa 9 11 12 11
Harvemmin 3 3 5 7
En syö lainkaan 5,5 5,0 3,7 4,5

Lähteet: 
Tutkimus: Lihan kulutusta ohjaavat tekijät 2015, Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Tutkimukseen vastasi 1 024 yli 15-vuotiasta suomalaista ja se tehtiin 20.-23.10.2015
Kulutusluvut: Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

Lisätietoja: Riitta Stirkkinen,  riitta.stirkkinen(at)lihatiedotus.fi

» Takaisin uutisiin