Klassikkoruokien klassikko

Julkaistu 03.11.2016

Nyt aika nostaa ruokalistalle maukkaat ja mehukkaat uunissa kypsennettävät liharuoat. Suomalainen klassikoiden klassikko, karjalanpaisti valmistuu lähes itsekseen. Ja maistuu kaikille. Nosta vain paisti uuniin ja anna sen muhia herkullisen meheväksi.

Karjalanpaisti

6 annosta

- 1 kg naudan lapaa kuutioina
- 2 sipulia
- 1 tl suolaa
- 10 mauste- tai mustapippuria
- 2 porkkanaa
- pala lanttua ja palsternakkaa
- kiehuvaa vettä

Kuumenna uuni 250 asteeseen. Levitä huoneenlämpöiset lihakuutiot laakeaan uunivuokaan, työnnä vuoka uuniin ja anna lihakuutioiden ruskistua 10-15 minuuttia. Kaada liha paistoliemineen pataa ja ripottele mausteet päälle. Paloittele juurekset reiluiksi paloisi ja sekoita ne lihan joukkoon.

Kaada pataan kiehuvaa vettä niin, että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Alenna uunin lämpötila 175 asteeseen ja työnnä pata uuniin. Kypsennä noin 1,5 tuntia. Sekoita pari kertaa kypsentämisen aikana, tarkista maku ja lisää mausteita ja kiehuvaa vettä tarvittaessa. Lientä saa kypsennyksen aikana haihtua sen verran, että padan pinnalle tulee ruskeita lihapaloja. Tarjoa keitettyjen perunoiden tai perunamuusin ja reilun salaatin kera.

Vinkki: Voit tehdä karjalanpaistin myös monesta eri lihasta ja laittaa samaan pataan esimerkiksi nautaa, possua ja lammasta. Tärkeää on, että käytät karjalanpaistiin sidekudosta ja luuta sisältäviä ruhonosia, kuten lapaa ja etuselkää. Luu ja sidekudos tuovat liemeen täyteläistä makua.

» Takaisin uutisiin