Lihatiedotus » Laatu » Naudanlihan merkinnat

Naudanlihan merkinnät

EU:n alueella tuotettu naudanliha

Taannoisen BSE-kriisin takia tuoreella ja pakastetulla naudanlihalla sekä jauhetulla naudanlihalla on oma merkintäjärjestelmänsä koko EU:n alueella. Se antaa kuluttajille tarkkaa tietoa naudanlihan alkuperästä ja käsittelystä.

Kun nauta on syntynyt, kasvanut ja teurastettu Suomessa, merkitään kokonaiset lihapalat, suikaleet ja kuutiot sanoilla Alkuperä: Suomi / Ursprung: Finland. Sen lisäksi merkitään Teurastettu: Suomi / Slaktat i Finland ja Leikattu: Suomi / Stryckad i Finland ja näiden tuotantolaitostan numerot.

Teurastusmaata ei välttämättä tarvita, tiedoksi riittää teurastamon numero. Lisäksi tarvitaan erätunnus, jonka perusteella liha pystytään jäljittämään yksittäiseen eläimeen tai eläinryhmään saaakka.

Vaihtoehtoisesti ilmoitetaan vain yksi alkuperämaa. Tällöin esimerkiksi leikatun naudanlihan merkintä "Alkuperä: Suomi" tarkoittaa, että nauta on syntynyt, kasvatettu ja teurastettu Suomessa.

Jauhetussa naudanlihassa alkuperä tarkoittaa vain niitä maita, joissa nauta on syntynyt ja kasvatettu. Teurastusmaa on jätetty alkuperämääritelmän ulkopuolelle. Naudan jauhelihan merkintävaatimuksiin kuuluu antaa tiedot siitä maasta, jossa eläin on teurastettu sekä siitä maasta, jossa jauheliha on valmistettu.

Jos eläin on syntynyt, kasvatettu ja teurastettu eri maissa, luetellaan kaikki maat. Teurastusmaan jälkeen merkitään myös teurastuspaikan numero. Leikkaamo ja erätunnus merkitään samalla tavalla kuin muuhunkin naudanlihaan.

EU:n ulkopuolella tuotettu naudanliha


Kun EU:n alueelle tuodaan naudanlihaa EU:n ulkopuolelta, se astuu EU:n naudanlihaa koskevien merkitsemissäädösten piiriin. Sitä koskevat siten EU:n alueella samat vaatimukset kuin EU:n sisämarkkinoillakin tuotettua naudanlihaa. Käytännössä kolmansista maista peräisin olevassa naudanlihassa merkintä on usein "Alkuperä: muu kuin EY". Näin siksi, että tiedot merkitään sillä tarkkuudella, josta voidaan olla täysin varmoja.