Sika

Sianliha on yksi suosituimmista lihalaaduista koko maailmassa. Liha on mureaa ja se on jalostettu vuosi vuodelta vähärasvaisemmaksi. Ruokinnalla voidaan vaikuttaa myös lihan rasvan laatuun siten, että siitä tulee luontaisesti pehmeämpää, mikä tekee lihasta entistä mureampaa ja mehevämpää.

Mikä sika?

Porsaaksi kutsutaan sikaa sen syntymästä vieroitukseen asti.

Lihasialla tarkoitetaan sikaa kymmenen viikon iästä teurastukseen saakka. 

Ensikoksi kutsutaan nuorta naarassikaa, joka on jalostuksen kautta valittu tuottamaan porsaita. Ensikko-nimitystä käytetään siihen asti, kun se on kerran porsinut.

Emakolla tarkoitetaan naaraspuolista sikaa ensimmäisen porsimisen yhteydessä ja sen jälkeen.

Urossikaa kutsutaa karjuksi.

Karjun ja emakon lihaa ei myydä tuoreena, vaan liha käytetään lihatuotteiden ja makkaroiden valmistukseen.